Metsien tulevaisuus vaatii rakenteellisia muutoksia

Aalistunturi ja hakkuut ovat olleet otsikoissa laajasti ja syystä. Elämme keskellä luontokatoa ja ilmastonmuutosta, jonka uhkia ja seuraamuksia ei tunnuta otettavan tarpeeksi vakavasti. Pieni pintaremontti ei enää riitä, jos haluamme säilyttää elinkelpoisen maapallon meille ja tuleville sukupolville.

Niin kauan kun yhteiskuntaamme ohjaa kapitalistinen markkinatalous ja sen jatkuvan voiton tavoittelu, on selvää, ettemme tule selviämään ympäristökriisistä. Olemme jo toiminnallamme tuhonneet monien lajien elinympäristön ja riistäneet lapsiltamme ja nuoriltamme tulevaisuudenuskon.

Tarvitsemme rakenteellisia muutoksia, jotta saamme suunnan käännettyä ja korjattua tekemämme tuhon. Talouskasvun sijaan raameina täytyy toimia ympäristön kantokyky.

Rakenteemme näkevät metsät ensisijaisesti puunlähteenä, vaikka kyseessä maapallomme elinehto. Metsäpolitiikka on epäonnistunutta. Siitä kertoo esimerkiksi hömötiaisen muuttuminen erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Rakenteellisia uudistuksia voidaan tehdä myös metsäpolitiikan saralla, kunhan siihen on tahtoa.

Metsähallituksen tuloutustavoitteita ja hakkuumääriä on laskettava merkittävästi sekä määriteltävä ekologisesti kestävät ylärajat hakkuille. Valtion on luotava taloudellinen kannustin maanomistajille, joka kannustaisi pidentämään metsän kiertoaikaa ja jatkuvan kasvatuksen metsänhoitotoimiin sekä vahvistamaan luonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Metsiä on myös suojeltava entistä laajemmin ja sirpaleisesta hajasuojelusta on siirryttävä luomaan laajempia, toisiinsa yhteydessä olevia kokonaisuuksia. Lajit tarvitsevat pinta-alaa elääkseen. Vaikka pieni suojelualue olisi hyvälaatuinen, ei se elätä määräänsä enempää lajejakaan. Laajemmat, kytkeytyneet alueet mahdollistavat myös lajien liikkumisen ja estävät geneettistä eriytymistä, joka näkyy suoraan lajien elinvoimaisuutena.

Metsähallitus on nimennyt vastuullisen politiikan ja luonnon arvojen kehittämisen yli sukupolvien strategiansa ytimeen. Toimia tälle vain ei tahdo näkyä. Aktivistit ovat onnistuneet nostamaan metsäpolitiikan epäonnistumiset esille ja niistä puhumista ja niihin vaikuttamista ei saa lopettaa. Rakenteellinen muutos on mahdollista, jos sen eteen tehdään töitä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.